fi
fi

Ylivoimainen Italia voitti Suomessa järjestetyn kriketin MM-karsintaturnaus  

A:n, Krikettikarhuille turnauksen kolmas sija Kriketin MM-karsintaturnaus. A:n voittaja ratkaistiin tänä iltana loppuottelussa Keravan kansallisella krikettikentällä. Ennen turnausta kansainvälisen krikettiliiton, ICC:n rankinglistassa korkeimmalla sijalla ollut Italia voitti turnauksen vakuuttavalla esityksellä loppuottelussa Mansaarta vastaan. 

Ylivoimainen Italia voitti Suomessa järjestetyn kriketin MM-karsintaturnaus A:n, Krikettikarhuille turnauksen kolmas sija. Kriketin MM-karsintaturnaus A:n voittaja ratkaistiin tänä iltana loppuottelussa Keravan kansallisella krikettikentällä. Ennen turnausta kansainvälisen krikettiliiton, ICC:n rankinglistassa korkeimmalla sijalla ollut Italia voitti turnauksen vakuuttavalla esityksellä loppuottelussa Mansaarta vastaan. 

TIEDOTE 19.7.2022

Mansaari onnistui omalla vuorollaan lyömään 101 juoksua. Italian tehokkaat lyöjät ottivat Mansaaren juoksumäärän kiinni jo suunnilleen oman lyöntivuoronsa puolessa välissä tehden 102 juoksua. Tuossa vaiheessa Italialla oli vain kolme paloa, joten joukkue voitti ottelun seitsemällä palolla.  

Italia voitti turnauksen häviämättä otteluakaan ja jatkaa näin ollen ensi vuonna järjestettävään jatkokarsintaan, jonka kaksi parasta joukkuetta selviää vuoden 2024 MM-kisoihin.  

Suomi voitti viidestä ottelustaan neljä häviten vain Italialle, ja sijoittui turnauksen kolmannelle sijalle. Tänään ratkottiin myös turnauksen muut sijoitukset. 

 

A-lohkon lopulliset sijoitukset: 

  1. Italia 
  2. Mansaari 
  3. Suomi 
  4. Kypros 
  5. Ruotsi 
  6. Romania 
  7. Kroatia 
  8. Serbia 

ja jaettu 9. Kreikka ja Turkki 

 

Tämän päivän tulokset 

 

Kerava 

Suomi-Kypros 159/10 – 148/7 

Ottelun paras pelaaja: Atif Rasheed (Suomi) 

Mansaari-Italia 101/8 – 102/3, Italia voitti seitsemällä palolla 

Ottelun paras pelaaja: George Burrows (Mansaari)

 

Vantaa, Tikkurila 

Romania-Ruotsi 104/10 – 106/2, Ruotsi voitti kahdeksalla palolla 

Ottelun paras pelaaja: Hamid Suleri (Ruotsi) 

Serbia-Kroatia 90/10 – 94/7, Kroatia voitti kolmella palolla 

Ottelun paras pelaaja: Nikola Davidovic (Kroatia) 

 

Euroopan vuoden 2024 T20 MM-kilpailun karsinnan neljäs maa ratkeaa B-karsintalohkossa, joka järjestetään A-lohkon tavoin Suomessa, Tikkurilassa ja Keravalla. Tämä lohko alkaa 24.7.2022. Aiemmin karsintoihin tiensä selvittäneitä ovat Saksa ja Tanska.