Suomen krikettiliitto, joka tunnetaan yleisesti nimellä Cricket Finland, perustettiin vuonna 1999 neljän perustajajäsenklubin toimesta, mikä merkitsi järjestäytyneen kriketin virallista alkua Suomessa. Tämä pieni mutta omistautunut yhteisö sai nopeasti vauhtia, ja vuoteen 2000 mennessä Cricket Finland oli jo saavuttanut affiliate-jäsenyyden Kansainvälisessä krikettineuvostossa (ICC), liittyen osaksi maailmanlaajuista krikettiperhettä.
Merkittävä virstanpylväs Suomen kriketille saavutettiin vuonna 2014, kun Keravan kansallinen krikettikenttä avattiin juhlavasti. Helsingistä hieman pohjoiseen sijaitseva kenttä tarjosi Suomen krikettiyhteisölle omistetun tilan sekä kotimaisten että kansainvälisten otteluiden järjestämiseen. Kenttä lisäsi myös lajin näkyvyyttä ja tukea ympäri maata, auttaen sitä saavuttamaan laajemman yleisön. Keravan kentän avajaisten jälkeen kriketti saavutti suuren suosion Suomessa, ja vuoden 2015 loppuun mennessä yli 30 rekisteröityä krikettiklubi oli aktiivisena ympäri maata.
Cricket Finlandin kasvava asema ja lajin edistämiseen tähtäävät ponnistelut tunnustettiin kansainvälisesti, mikä johti sen nostamiseen ICC assosioiduksi jäseneksi vuonna 2017. Tämä asema ei ainoastaan antanut Cricket Finlandille parempaa pääsyä ICC resursseihin ja globaaleihin verkostoihin, vaan avasi myös mahdollisuuden suomalaisille joukkueille kilpailla laajemmin Euroopassa ja kansainvälisesti.
ICC-jäsenyyden lisäksi Cricket Finland on mukana Suomen Olympiakomiteassa, mikä heijastaa sen laajempaa roolia Suomen urheilukentällä. Tämä yhteys vahvistaa krikettin asemaa tunnustettuna ja arvostettuna lajina Suomessa, edistäen pelin jatkuvaa kasvua ja kehitystä. Nykyään Cricket Finland valvoo elinvoimaista yhteisöä, johon kuuluu lukuisia klubeja, sarjoja ja ohjelmia, joiden tavoitteena on tukea pelaajia perusasteelta huipputasolle.
Cricket Finlandin (CF) tarkoituksena on edistää krikettiä lajina mahdollisimman monelle suomalaiselle ja Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle kaikilla urheilun tasoilla sekä toimia yhteisenä linkkinä jäsenklubeilleen. Lisäksi liitto edistää ja valvoo lajin kehitystä maassamme ja edustaa Suomea lajin kansainvälisissä elimissä.
Liiton tavoitteena on luoda mahdollisuuksia kokea liikunnan tuoma ilo lajin kautta mahdollisimman monelle väestöryhmälle ja näin edistää innokkaiden hyvinvointia ja terveyttä sekä ylläpitää ja parantaa heidän liikkuvuuttaan. Työn erityinen painopiste on lasten ja nuorten ohjaamisessa lajin pariin.
Liitto saavuttaa tarkoituksensa järjestämällä krikettiin liittyviä koulutuskurssseja ja valmennusta, tukemalla krikettiklubien perustamista ja sisäistä kehitystä, järjestämällä kansallisia krikettikilpailuja kaikilla urheilun tasoilla, tukemalla kilpailuvapaata vapaa-ajan krikettiä sekä luomalla mahdollisuuksia kansainväliseen kilpailuun. Liitto myös rahoittaa ja julkaisee krikettiin liittyvää materiaalia, edustaa jäseniään ulkomailla ja ylläpitää yhteyksiä vastaaviin järjestöihin muissa maissa.
Kansallisena lajiliittona Cricket Finland edistää krikettin etuja Suomessa ja valvoo, että liitto ja sen jäsenklubit noudattavat MCC (Marylebone Cricket Club), ICC, Suomen urheilulain ja -ohjeistusten sekä muiden urheilua ja liikuntaa valvovien elinten sääntöjä, määräyksiä, velvoitteita ja eettisiä periaatteita.
Cricket Finland on sisällyttänyt krikettin eettiset arvot käyttäytymiskoodiin sekä sen alaisiin sääntöihin, jotka pohjautuvat käyttäytymiskoodiin. Krikettin henki, joka on määritelty Krikettisääntöjen esipuheessa, toimii ohjaavana periaatteena kaikissa krikettimatcheissa. Seuraaville alueille on luotu erityisiä sääntöjä:
–
tasa-arvo ja yhdenvertaiset mahdollisuudet (Yhdenvertaisuus- ja Tasa-arvosuunnitelma) *
– Käyttäytymiskoodi ja Krikettin henki *
– Kurisääntöohjeet *
– Antidoping, rangaistukset dopingtilanteissa (Antidoping-ohjelma, Antidoping-säännöt)
– Ottelukorruptio (Antikorruptiosääntö)