Maailman suosituimpiin palloilulajeihin lukeutuva ja vuonna 2028 olympialaisiin palaava kriketti nostaa suosiotaan Suomessa etenkin nuorten keskuudessa. Suomen Krikettiliitto on nimennyt historian ensimmäisen Junior Bears U15 -joukkueen. Joukkueen tähtäimessä on kaksi kesällä 2025 järjestettävää kansainvälistä ottelusarjaa, jotka pelataan Vantaan Tikkurilassa. Valitut pelaajat ovat PK-seudulta ja Turusta.
”Aloimme rakentamaan kriketin juniorimaajoukkuetta vuonna 2023. Tunnistimme, että nuoret tarvitsevat säännöllisten harjoitusten lisäksi selkeän tavoitteen, jotta motivaatio harjoitella pysyy yllä. Samaan aikaan tavoitteenamme on ollut ohjata nuoria seuratoimintaan, jotta myös seuroilla on motivaatiota järjestää junioritoimintaa”, kertoo Junior Bears U15 -joukkueen koordinaattori Maija Hyötyläinen.
“On ollut mahtavaa seurata tämän nuorten kriketinpelaajien ryhmän kehitystä viimeisen 18 kuukauden aikana”, sanoo Junior Bears U15 -joukkueen päävalmentaja Richard Savage. “Monet haaveilevat pääsystä maajoukkueeseen, mutta se vaatii sitoutumista sekä joukkueeseen että jatkuvaan harjoitteluun. Olen erittäin iloinen saadessani työskennellä näiden lupaavien lahjakkuuksien kanssa ja toivon, että kriketin ystävät ympäri Suomea ja kauempaakin tulevat katsomaan heitä toiminnassa vuonna 2025”.
Junior Bears -joukkue 2025, sukunimen mukaisessa aakkosjärjestyksessä (liitteenä kuva joukkueesta):
Siddhi Agarwal
Devansh Chaudhary
Dillon Kabadduwa
Pranav Vinod Kamath
Aadit Kant
Mari Kojo
Sayur Momin Khoja
Jayesh Manthiram
Anant Mishra
Eran Saint Perera
Alfred Pilz
Aadharsh Karthik Hari Prasadh
Ahilesh Rajasekar
Muhammad Rehan
Henrik Savage
Evaan Sharma
Ryan Sharma
Hitansh Tailor
Aaryaman Vij